Tuotamme asiakkaan tarpeiden mukaan myös erilaisia tilaustöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi lyhyt mainosvideo kauppakeskuksen diginäytöille.
Materiaalissa huomioidaan myös yrityksen brändielementit.
Kysy rohkeasti lisää ja muutetaan ideasi todeksi!
Toteutamme asunnon myynti- ja esittelyvideoita yrityksille niin puheen kanssa kuin pelkän musiikin säestämänä. Videot sisältävät brändielementit sekä halutessasi tekstitykset.
Asuntoesittelijän on mahdollista olla videossa, jolloin kerronnan kanssa saadaan aikaan erittäin selkeä kokonaisuus kohteesta. Näin ostajaehdokkaat pääsevät aivan uudella tavalla tutustumaan asuntoon, aivan kuin olisivat jo paikan päällä!
Alla oleva asuntoesittelyvideo on kuvattu asiakkaan käsikirjoituksen mukaan. Kyseiseen tilaustyöhön haluttiin laadukas ääni sekä tekstitykset. Kun yhtälöön lisätään vielä ammattitaitoista videokuvaa eri tiloista sekä kohteista, saadaan aikaan erittäin vaikuttava ja selkeä kokonaisuus. Tämä projekti tehtiin helpottamaan vuokra-asunnon hankintaa netin välityksellä.
Asiakas: Colliers Finland
RealEstateFilms toteuttaa myös pelkkiä editointipalveluja. Tällöin asiakkaan lähettämä materiaali editoidaan toiveiden mukaisesti ja toimitetaan käyttöön. Editointipalvelu on kätevä esimerkiksi pitkien etäisyyksien tullessa esteeksi kuvaamiselle, jolloin vaikkapa paikallinen valokuvaaja voi hoitaa materiaalin kuvauksen ja RealEstateFilms toteuttaa editoinnin.
Materiaalin käyttötarkoitus huomioiden tuotamme niin vaaka- kuin pystyvideoita. Myös nettisivuille tarkoitetut videot pienemmällä tiedostokoolla hoituvat.
Valmis materiaali voidaan toimittaa tarvittaessa erilaisilla kuvasuhteilla riippuen siitä, miltä monitorilta kuvan halutaan näkyvän (esimerkiksi erilaiset diginäytöt).
Editointipalvelun hinta alk. 140e + alv 24% (HUOM! Pelkkä editointi ei siis sisällä kuvausta, vaan tällöin materiaalit tulevat asiakkaalta!)
Kysy tarjous projektista!